lauantai 8. syyskuuta 2018

Sairasloma jatkuu

Uusi kontrollikäynti klinikalla on parin viikon päästä ja siihen asti nyt taas vain kävellään. Käynnissä ei enää onnu ja ravikin näyttää ihan hyvältä suoralla uralla, mutta ympyrällä askel on kaikkea muuta paitsi puhdas...

lauantai 25. elokuuta 2018

Klinikkareissu


Nika muutti viikko sitten perjantaina ja alkuun kaikki sujui hienosti. Nika tutustui yksi kerrallaan lauman hevosiin viikonlopun aikana ja ne ystävystyivät välittömästi, mutta maanantaina se kohtasi ensimmäistä kertaa lauman johtajan ilman välissä olevaa aitaa. Nika jopa nakutti hampaitaan alistumisen merkiksi, mutta ei väistänyt tarpeeksi nopeasti ja sai kaviosta takapolveensa. Se pomppi hetken lähes kolmijalkaisena, mutta alkoi nopeasti varaamaan jalalle taas painoa. Merkiksi iskusta tuli verinen puolikas kavionkuva, joka oli kuitenkin onneksi pelkkä pintanaarmu. Otin Nikan tarhaan, jottei se juoksisi kipeällä jalalla ja puhdistin haavan. Soitin klinikalle kysyäkseni toimintaohjeita, ja sovittiin, että jos ontuma ei parane ennen loppuviikkoa, lähdetään käymään tutkimuksissa. 

Torstaihin mennessä tilanne ei ollut muuttunut lainkaan ainakaan parempaan suuntaan ja aloin olla todella huolissani, joten varasin klinikka-ajan seuraavalle päivälle. Nukuin yön todella huonosti, ja jopa tipahdin kerran sängystä, koska näin painajaista Nikasta... Aamulla sitten ihmettelin, miksi kankku on niin kipeä, kun en heti muistanut herättäneeni yöllä koko taloa jysähtäessäni lattialle. En pystynyt syömään mitään, koska olin niin hermostunut ja liikkeelle lähdettiin tyhjin vatsoin. Lähtö tallilta sujui ripeästi ja oltiin perillä juuri ajassa, vaikka aikataulu oli melko tiukka, sillä kuski tuli suoraan töistä. Matkaan oli kuitenkin varattu reilusti ylimääräistä aikaa, sillä hevosen, ja varsinkin Nikan kanssa, ajetaan hiljaa ja erityisen varovasti. Koska lellipentu jne. ja kaiken pitää olla sille täydellistä. Klinikalla lääkäri tunnusteli ensimmäisenä Nikan jalan ulkoisesti, jonka jälkeen lähdettiin ontumatutkimukseen juoksutuskäytävään. Liikkeelle lähtiessä Nika ontuu melko voimakkaasti käynnissä, mutta vertyi nopeasti lähes ontumattomaksi. Suoralla ravatessa ontumaa ei havaittu, mutta kaarevalla uralla ja jos on yhtään nousua tai laskua, se ontuu selvästi.

Polvi ultrattiin ja patellan ulkopuolisen sivunivelsiteen distaaliosassa oli havaittavissa harvakaikuisuutta, ja se on saattanut vaurioitua potkun vuoksi. Toiselta puolelta löytyi kuitenkin lähes vastaavaa, eli löytö ei välttämättä ole merkittävä. Jos ontuma ei lähde paranemaan seuraavan viikon aikana, vika on todennäköisesti tässä nivelsiteessä, ja täytyy käydä ultrakontrollissa klinikalla. Röntgenkuvat olivat puhtaat eli luut olivat onneksi ehjiä. Samalla kuvattiin kintereet irtopalojen varalta, eikä niitä ilokseni löytynyt, vaikka ne ovatkin yleisiä etenkin näin isoilla hevosilla. Otj. alemmassa pienessä kinnernivelessä oli lievää reaktiivisuutta, mutta ei mitään normaalia käyttöä haittaavaa eikä vakavaa. 

Kotiin viemisiksi Nika sai viikon kipulääkekuurin ja määräyksen sairastarhaan. Ravia voi kokeilla ensimmäistä kertaa kymmenen päivän kuluttua ja jos tilanne ei ole parantunut, seuraa vielä 2-3 viikkoa sairastarhassa sekä pelkkää käyntiliikuntaa ja kontrolli klinikalla. Nika sai useaan otteeseen kehuja rauhallisesta ja hyvästä käytöksestään, neulahommatkin sujuivat oikein siististi. Taas oli kuulemma myös kasvanut ja henkilökunta tervehti meitä sanoen, että Pikku-Nika on saapunut :P Eläinlääkärin kanssa muisteltiin myös Veeraa, ja Nikan saama hoito Laukaan klinikalla oli jälleen kerran ensiluokkaista. Nyt on kyllä kivi vierähtänyt sydämeltä, pelkäsin jo aiemmin viikolla, että Nikakin päätyisi Veeran seuraksi ennen aikojaan...



Antepsinin jämät suupielessä. Unohdin antaa annoksen lähtiessä, joten pyysin ensimmäisenä klinikalla kyseistä lääkettä, sillä se muodostaa suojaavan kalvon mahaan, ja se on todella hyvä etenkin tällaisissa stressitilanteissa. Myös kipulääke ärsyttää vatsaa, joten jatkan Antepsinin syöttämistä nyt myös kotona kuurin ajan.

Nika ei taaskaan tykännyt korvahupuista :D

Trailerikamera on maailman paras keksintö hysteeriselle hevosenomistajalle, joka voi sen kautta tarkkailla hevosensa jokaista liikettä. Kotimatkalla viiden aikaan pystyin vihdoinkin syömään ensimmäistä kertaa sitten edellisillan, eli tehtiin ennakkotilaus ABCltä ja sen aikaa, kun kävin hakemassa ruuat kassalta, Jaakko ajoi rekkaparkkia ympäri, ettei Nikalle tulisi liian kuuma seisovassa kopissa :D
Käytän Nikalla kaulapantaa varmuuden vuoksi, koska ei siitä mitään haittaakaan voi olla, ja täten omistaja matkustaa hivenen rauhallisemmin.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Hei, me ravataan!


Nikan kanssa on tapahtunut suurta edistystä viimekertaisen blogipostauksen jälkeen. Kaksi viikkoa sitten otettiin yhdessä Nikan ensimmäiset raviaskeleet ikinä, ja sehän meni niin hienosti kuin vaan mikään voi mennä! Hevonen oli rento ja alkoi tarjota itse ravia eteenpäin pyydettäessä, jolloin pienestä pohkeesta ja "ra-vi" äänikomennosta, se siirtyi oikein mukavaan ja rauhalliseen raviin. Vielä ei olla päästy ravaamaan uudestaan, sillä yllätys yllätys, taas tuli uusia kommervenkkeja. Tällä kertaa syy löytyy kavioista ja Nika arkoo etusiaan, mutta tämän pitäisi ratketa ihan vaan lyömällä kengät jalkaan. Alun perin eka kengitys oli suunniteltu tehtäväksi muuton jälkeen, eikä tämä oikeastaan muuta tilannetta, sillä haluan olla itse joka päivä vahtimassa, että putsit ja suojat pysyy jalassa eikä tule haavereita. Olisi toki kiva saada kengät jalkaan mahdollisimman pian, mutta tilanne ei kuitenkaan ole millään tapaa akuutti ja Nika pärjää hyvin vielä viikon ilman kenkiäkin, kunhan liikutus on kevyttä. Muutto on nimittäin jo ensi viikolla, ja joka tapauksessa olen vastannut nämä vikat viikot täysin itse Nikan liikutuksesta, joten kevyempi jakso tässä välissä ei haittaa yhtään.
 

Kuluneella viikolla kävin Nikan luona neljänä päivänä, sillä kerätään nyt vielä kaikki mahdollinen oppi ennen kuin täytyy pärjätä yksin.  Maanantaina ratsastin vain kymmenisen minuuttia käyntiä, sillä se liikkui niin kivasti eteen yhtään patistelematta, että halusin lopettaa harjoituksen siihen.  Keskiviikkona Nikalla oli hieronta ja viime kerralla vaivannut sään alue oli nyt paljon parempi, eikä sieltä löytynyt enää samanlaisia triggerpisteitä. Kengättömyys ja kavioiden arkominen on todennäköisesti  aiheuttanut kaulan sekä lavan seudulle jumeja, mutta muuten lihaksiston tilanne oli ihan hyvä. Selkälihaksissa oli kauttaaltaan lievää kalvokireyttä, mutta se kertoo todennäköisesti vain siitä, että niitä lihaksia on nyt hieman käytetty. Uusi hieronta-aika on noin kuukauden päästä, sillä suurin apu tulee nyt kengistä, ja sitä ennen rahat menisivät vain hukkaan. Perjantaina treenattiin selkäännousuja, ja tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Nikaa ei juoksutettu lainkaan alle. Oli toinenkin uusi juttu, eli aikaisemmin Nikan kouluttaja on ollut aina katsomassa ja antamassa ohjeita, kun olen ratsastanut Nikalla, mutta nyt paikalla oli ainoastaan Jaakko vahtimassa ihan turvallisuussyistä. Nyt kun olen ratsastanut Nikalla enemmän myös itsenäisesti, niin enää se ei jännitäkään niin paljon. On hyvä, että opin luottamaan siihen jo nyt, niin sitten on helpompi alkaa ratsastamaan sillä myös uudessa paikassa.


Lauantaina tehtiin hieman lastausharjoituksia, joita oltiin jo edellispäivänä myös treenattu, ja koska koko homma kesti alle viisi minuuttia, niin harjoiteltiin myös liikenteen kohtaamista. Kävelytin Nikaa pientareella, ja Jaakko ajoi autolla useita kertoja ohi edestä ja takaa, alkuun ihan tien toista laitaa hitaasti, lopussa hieman lähempää ja vähän nopeammin. Nika ei edes korvaansa lotkauttanut missään vaiheessa, joten seuraavalla kerralla täytyy nostaa hieman vaatimustasoa, jotta auton ohittaminen olisi turvallista, vaikka kuski ei hidastaisikaan kohdalla.

Upotan alle videon instagramista, jossa näkyy kuinka Nika lompsii suoraan koppiin, vaikka viime kerrasta on melkein puoli vuotta. Ei juurikaan parantamisen varaa, kun jo ensimmäinen lähestyminen traileriin on tällainen. No miksi ihmeessä me tehdään lastausharjoituksia, kun se sujuu jo liki täydellisesti? Siksi, että se olisi aina jatkossakin yhtä helppoa ja kivaa, vaikka kuu tipahtaisi taivaalta ja maailma olisi väärinpäin. Jotta ainakin yhteen asiaan voi aina luottaa, eli siihen, että Nika menee koppiin. Jos joskus tulevaisuudessa on liikaa vapaa-aikaa, niin ajattelin opettaa myös koppiin lähettämisen, koska olisihan sekin hauska ja ihan kätevä taito osata.


Kultapoika

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Villihevosesta kesytetty taas ratsu


Nikan flunssasta johtuneen kahden viikon saikun jälkeen päästiin kerran selkään, kunnes tuli taas uusi kahden viikon tauko ratsastuksesta selkäongelmien ja mystisen oej:n epäpuhtauden vuoksi. Todellisuudessa tämä yksittäinen ratsastuskerta päättyi heti selkäännousun jälkeen, kun Nika otti välittömästi lähdöt ja heitti vielä pari pukkia mennessään. Ei mitään mahdollisuutta edes yrittää päästä uudestaan satulaan, sillä kyse oli selvästi kivusta ja riitti, että Nikan säkää pelkästään hipaisi, niin se ryntäsi alta karkuun. Saatiin onneksi heti samalla viikolla meidän luottoeläinlääkäri paikalle, joka ymmärtää Nikan herkkää sielunelämää. Alun tutkimus tehtiin ulkona Nikan syödessä vihreää, ja tallissa se sai hierontaa. Selästä ei löytynyt jumeja, mutta satula on silti ollut vähän epäsopiva Nikalle. Samalla todettiin myös, että täysin sopivaa satulaa ei varmaan ikinä tule löytymään, sillä Nikan säkä on niin haastava. Nikalla on valtava etuosa ja pitkät lavat sekä säkä, mutta pieni takaosa ja lyhyehkö selkä suhteutettuna muuhun hevoseen. Vaikka selkä näyttäisi muuten olevan riittävän pitkä, niin todellisuudessa säkä jatkuu melkein viisi senttiä normaalia taaemmas, jolloin satulanpaikka on luontaisesti liian takana, eikä siihen mahdu kovin suurta isuinta. Mittatilaussatulan teettäminen odottaa siis jossain kaukana tulevaisuudessa, sitten kun Nika alkaa olla  valmiimman näköinen. Oikean etujalan lievä epäpuhtaus tutkittiin myös samalla, eikä siitä löytynyt mitään ulkoista syytä oireilulle. Ontuma katosi itsestään loman aikana, joten toivottavasti kyseessä oli vain jokin pieni ohimenevä juttu. Jos liikkeen epäpuhtaus palaa joskus takaisin, niin silloin jalka täytyy tutkia uudestaan ja kuvata irtopalojen varalta. Tuskanhiki nousee pelkästä ajatuksesta, sillä karsinalepoahan ei Nikan pääkoppa kestä. 

Kun Nikalla oli yhteensä kuukauden loma, käytiin joka viikko metsäkävelyillä.
Viime torstaina oli kulunut pari viikkoa ratsastustaukoa, ja olin tarjoutunut uhrilampaaksi, joten ihan itse kiipesin Nikan selkään! Viime kerrasta oli jo yli puoli vuotta aikaa, eli innostus voitti jännityksen sekä järjen. Edeltävä viikko oli tehty siedätystyötä pelkästään heittämällä satulaa selkään, ja Nika seisookin varustaessa paikoillaan kuin tatti, vaikka on täysin irti aitauksessa. Aloitettiin siedättäminen ihan alusta jakkaralle ja alas -toistoilla ja myöhemmässä vaiheesa kouluttaja antoi Nikalle herkkuja aina, kun nousin jalustimen varaan. Pian istuinkin jo kyydissä, eikä Nika korvaansa lotkauttanut. Yllättävää kyllä, sen kyydissä on turvallinen ja rento olo heti, kun sinne vaan pääsee. Aikomuksena oli tehdä pari toistoa, ja alas tullessa Nika säikähti hieman joko sitä, että turvaliivi jäi vähän kiinni satulaan tai, kun otin vahingossa hieman tukea sen sään kohdalta. Vähän aikaa heiteltiin nukkea kyytiin, kunnes menin taas itse selkään. Se sujui yhtä hienosti kuin ensimmäinenkin kerta, ja lisäksi myös käveltiin muutama minuutti talutuksessa. Sovittiin uusi kerta heti seuraavalle päivälle, että saataisin paljon hyviä toistoja. 

Tässä Nikalla on tosi huono ilme, sillä tämä on ekan päivän ensimmäisiä valmisteluja selkäännousuun, eli se muisti varmaan viimekertaisen huonon kokemuksen. Totuttamisen lisäksi hyödynnettiin vastaehdollistamista, eli käytettiin positiivista vahvistetta. Nikan koulutuksessa käytetään herkkuja erittäin harkiten ja harvoin, mutta esimerkiksi tähän tilanteeseen ne sopivat hyvin, kun selkäännousua opetettiin uudestaan



Toinen ratsastuskerta sujui vähintään yhtä hienosti, ja päästiin menemään ilman taluttajaa heti alun jälkeen. Kerran se säpsähti, kun pressu lävähti sen takana, mutta tilanne oli ohi ennen kuin ehdin oikeastaan edes reagoimaan. Oli hyvä huomata, etten tehnyt mitään harkitsematonta, vaan istuin vain kyydissä sen sekunnin, kunnes tajusin tehdä yhdenohjan pysähdyksen. Rentona ollessaan Nikalla on taipumus kävellä hitaammin kuin kilpikonna ja pysähdellä vähän väliä, eli se on nyt seuraava asia, jota ratkotaan. Se on kyllä oikeastaan aina ollut tällainen, mutta nyt se pitäisi oikeasti saada reagoimaan jalkaan sekä liikkumaan omalla moottorilla. Maastoilu tulee ohjelmaan heti, kun Nika on taas tarpeeksi luotettava sellaiseen, mutta ainakin kaikki kävelyt maastakäsin ovat menneet oikein hyvin. Keskiviikkona menen taas Nikalle, jospa tällä viikolla ei olisi tullut mitään uusia yllätyksiä.

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Nika sairastaa



Maanantaina olin käymässä Nikan luona ja päivän mittaan se alkoi näyttää tavallista väsyneemmältä. Jäin seuraamaan sen vointia, sillä huolestuin sen apaattisuudesta kovasti, ja jossain vaiheessa myös sen ruokahalu katosi. Otin sen talliin viilennettäväksi, sillä epäilin ensin lämpöhalvausta, ja koska se ei suostunut syömään eikä juomaan, tuli myös vaara ähkyyn. Mitattiin kuume ja mittari näytti huolestuttavat lukemat 40,5°C. Reilun tunnin viilentämisen jälkeen lämpö oli laskenut vain 0,1 astetta, mutta päivystävää eläinlääkäriä ei saatu kiinni millään. Numero yhdistyi väärälle ihmiselle ja meni suoraan vastaajaan. Lopulta saatiin toisen eläinlääkärin kautta päivystävän ellin numero ja selvisi, että hän ei edes tiennyt olevansa päivystysvuorossa. Odottelu tuntui ikuisuudelta, mutta todellisuudessa aikaa kului vain reilu pari tuntia ensimmäisestä soittoyrityksestä siihen, että ell. oli jo tallilla. Nikan vointi oli jo silloin hieman parempi, mutta sille letkutettiin nenän kautta kymmenisen litraa nestettä ja pistettiin kipulääkettä suoneen. Tultiin nopeasti siihen päätelmään, että kyseessä ei voi olla lämpöhalvaus, vaan jokin viruksen tai bakteerin aiheuttama infektiotauti. Koska kuume oli niin korkea, rauhoitusta ei voitu edes harkita ja yllättävää kyllä, molemmat toimenpiteet onnistuivat suorastaan helposti. Letkutus oli kuitenkin Nikalle henkisesti todella rankka juttu, ja se väsähti kovasti. 

Tarhassa heinä maistui jo hyvin, mutta mitään nestettä se ei suostunut edelleenkään juomaan. Sen vointi näytti kuitenkin jo muuten paremmalta, joten lähdin tallilta yhdentoista jälkeen yöllä ja olin kotona vähän ennen yhtä. Sovittiin että tallinomistaja, eli Nikan kouluttaja, soittaa ensimmäisenä aamulla eläinlääkärin paikalle ottamaan verikokeet, ja minun ei tarvitse tulla varta vasten paikalle väsyneenä. Aamulla heti herättyäni huomasin viestin, että Nika on vihdoin juonut ja syö normaalisti sekä vaikuttaa pirteältä. Yhdeksän jälkeen eläinlääkäri kävi ottamassa siitä verikokeen, ja piikkikammosta ei ollut ollut tietoakaan, eli se oli mennyt tosi hienosti. Päivällä keskustelin vielä meidän oman eläinlääkärin kanssa tilanteesta, ja oli helpottavaa saada jonkinlainen selvyys siitä, miten nyt toimitaan, kun käytiin läpi eri vaihtoehtoja. Olin ehtinyt panikoida noin vuorokauden, joten oli mukavaa, kun mielenrauhani palasi takaisin... Kävin katsomassa Nikaa illalla ja oli ihanaa nähdä, että se voi jo huomattavasti paremmin. Kuumetta oli yhä 39,3 astetta, mutta mistään muusta ei olisi voinut huomata hevosen olevan yhä sairaana. Se suorastaan ahmi ruokansa ja hörisi vaan jatkuvasti, ihan kuin ilmetty Veera.

Keskiviikkona saatiin verikokeen tulokset ja Nikan tulehdusarvot olivat jonkin verran koholla. SAA oli n. 250 viitearvon ollessa 0,0-10,0 terveellä hevosella, mutta muutoin arvot olivat ihan normaalit. Eläinlääkärin arvion mukaan kyseessä on todennäköisesti jokin virus eli antibiooteista ei ole hyötyä. Lämpö on onneksi jo selvästi laskussa ja eilen kuumemittari oli näyttänyt lukemat 38,4°C. Tallinomistaja ehti jo varmuuden vuoksi hakea Nikalle kipulääkettä valmiiksi, mutta toivottavasti sitä ei tarvittaisi ja kuume pysyy nyt poissa. Viime yön Nika oli ollut pitkästä aikaa tallissa sateen vuoksi, joten nyt se pääsi myös kunnolla lepäämään. Vointi on ollut yhä oikein hyvä ja jos ei tule takapakkeja, niin nyt vaan pidetään taukoa treeneistä ja reilun viikon päästä otetaan sitten kontrollina uusi verenkuva. Muutto viivästyy taas jonkin verran, mutta se on pienin murheista; kaikki on hienosti kunhan vaan Nika paranee pian!

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Orivarsojen laitumellelasku


Toukokuun viimeisenä viikonloppuna laskettiin perinteisesti orivarsat kesälaitumille, ja olin tietysti taas haukkana paikalla kameran kanssa. Tänä vuonna otin kuvia hieman vähemmän, ja vain nautin kaikkien näiden hevosten katselemisesta, mutta ajattelin silti jakaa joitakin otoksia tuolta päivältä. Instagramista löytyy myös videopätkä yksivuotiaitten laumasta, mutta sen upottaminen suoraan blogiin ei jostain syystä onnistunut, joten halutessaan sen voi katsoa tästä linkistä.

Niin söpöjä ja herttaisia pikkupoikia :3

Tuhti-Renki oli kasvanut sekä komistunut todella paljon vuodessa
Tämä kuva on viime vuodelta samasta hevosesta (oikealla)
Yksi- ja kaksivuotiaan ero on kyllä kuin yöllä ja päivällä!

perjantai 25. toukokuuta 2018

Ratsastusta ja maastoilun alkeita Nikan kanssa


Alkuviikosta kun kävin Nikan luona, näin ensimmäistä kertaa talven jälkeen, kuinka sillä ratsastettiin. Se oli kuin vanha luottoratsu konsanaan, vähän laiska ja hyvin rauhallinen, seisoa törötti mielellään ja olisi varmaan voinut olla paikoillaan vaikka tunnin ilman mitään hötkyilyä :D Sillä ei ole kiire mihinkään ja jos se ei ymmärrä jotain asiaa, se ennemmin hidastaa ja pysähtyy kuin kiihdyttää. Ratsastuksessa harjoiteltiin taipumista sekä etu- ja takaosan yhteyttä, sillä Nika joutui ensin vähän pohtimaan, että mitenkäs niillä pitkillä jaloilla oikein käännytäänkään. Volteilla se kääntyi alkuun tavallaan etujalat ensin ja takajalat tuli sitten perästä, ja kun sitä pyydettiin taipumaan koko kropastaan se pysähtyi ja tarjosi ns. etuosakäännöksiä tai takareita, sillä se ei ymmärtänyt liikuttaa molempia jalkoja yhtä aikaa. Kun asiaa opastettiin kärsivällisesti, Nika alkoi ymmärtää, mitä siltä pyydettiin ja alkoi taipua hyvin pienemmilläkin ympyröillä. Ainoa jännittyminen tapahtui ihan ratsastuksen alussa, sillä Nikalla oli ensimmäistä kertaa oikea nahkainen ja painava lännensatula selässä. Se tuntui varmasti hieman erilaiselta kuin entinen satula ja nahka narisi koko ajan, toisin kuin synteettisessä versiossa. Nikan reaktio oli lähteä selkäännousun jälkeen kävelemään hieman nopeammin, mutta jo puolen kierroksen jälkeen se hyväksyi asian ja rentoutui.

Ratsastuksen lisäksi harjoteltiin myös maastoilua ja liikenteen kohtaamista. Tilan kiertää aidattu kuja, joka on muutaman metrin päässä tiestä, ja autot kulkevat ohi 80km/h vauhtia. Lähtötilanteesta sen verran, että Nikan tarhakin on melko lähellä tietä ja se on tottunut autoihin ainakin silloin, kun ne ovat vähän kauempana tai kulkevat lähempää hitaasti. Se ei siis pelkää autoja, mutta uudessa tilanteessa ne voisivat mahdollisesti aiheuttaa säikähdyksen, mutta sitä ei oltu vielä testattu. Pihasta poistuttaessa Nika ihmetteli hieman uutta maisemaa, mutta kauempana olevat autot sitä eivät kiinnostaneet nimeksikään. Sillä oli tukihenkilö, eli sen tarhakaveri mukana, ja minä kuljin Nikan kanssa sen takana. Aikaisemmin on ollut hieman sitä ongelmaa, että Nikan keskittyminen herpaantuu helposti jostain ulkoisesta ärsykkeestä. Se ei välttämättä tee tällöin mitään varsinaisesti tuhmaa, mutta alkaa vetämään enkä voi myöskään sanoa sen olevan täysin kuulolla. Lähempänä ollessakaan autot eivät aiheuttaneet ensin mitään reaktiota, kun Nika sai katsella niitä paikoillaan, mutta kun ensimmäinen auto tuli kävellessämme takaapäin ohi, Nika vingahti ja pukitti. Edestä tulevat autot olivat Nikan mielestä alusta asti ihan ok, sillä se ehti nähdä ne paremmin, mutta kun pari autoa oli ajanut ohi myös takaapäin, se ei enää reagoinut niihinkään. Yksi rekkakin ajoi kävelymme aikana ohi ja sille Nika hieman pukitti, vaikka se tulikin edestä. Se ei remponut ollenkaan narua, mutta pompsahteli kyllä paikoillaan muutaman sekunnin. Nika ei vaikuttanut kuitenkaan olevan peloissaan ja käveli muutoin ihan pää alhaalla, mutta reagoi silti noin alkuun. Joka kerta kun auto ajoi ohi, reaktiot pienenivät ja lopulta Nika ei edes kiinnittänyt niihin juuri huomiota. Lopputulos oli siis hyvä, sillä Nika tajusi nopeasti, että mitään ei tapahdu vaikka auto ajaakin ohi. Siedätyksen olisi varmaan voinut toteuttaa vielä enemmän asteittain, mutta myös tällainen totuttaminen toimi Nikan kanssa hyvin, sillä jo alle viiden toiston eli ohi ajaneen auton jälkeen se oli täysin rauhallinen. Harjoitukset tämän aiheen parissa jatkuvat todennäköisesti jo huomenna, kun menen katsomaan Nikaa jo toista kertaa tällä viikolla.


Nika ja kääntymisen vaikeus :D


Siinä sujuu taipuminen jo helpommin

Vihreätäkin on jo päästy napostelemaan